sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Copenhagen Jazz

Blogi on mitä ilmeisemmin ollut lomalla vaikka oikea loma alkaakin vasta 3 viikon päästä. Viikonloppu Saksassa vietetyn viikon jälkeen meni lähinnä palautteluun. Shoppailua alennusmyynneissä ja urheilua. Kaupunki oli täynnä lukion päättäviä opiskelijoita rekkoineen. Tanskassa homma toimii hiukan erilaisesti kun Suomen penkkarit. Tanskassa opiskelijat juhlistavat valmistumista rekka ajelulla, joka saattaa kestää koko päivän. Hattupäiset opiskelijat vierailevat rekalla jokaisen luokkalaisen kotona. Joskus skumppalaseja kilistellään siis jopa 20 kodissa päivän aikana ja kodeista rekkoihin lastataan niin olutta, viiniä kuin väkevämpiäkin. Meno on siis jo aika aikaisessa vaiheessa sen mukainen. Lisäksi valmistumispäivä vaihtelee kouluittan. Siksi rekkoja ja erivärisin raidoin varustettuja ylioppilaslakkeja näkeekin pitkin kuun vaihdetta. Kuvia klikkaamalla niitä saa suuremmaksi että näkee paremmin!

Cafe Viggo ja sarjis menu. Perus brunssi tuli sitten valittua kaikesta tuosta tarjonnasta huolimatta.

Hattupäät uimassa...mitä äitiki tähä sanois


Lauantai-illalla kävin moikkaamassa Jenni-serkkua tuossa ihan naapurihoodeilla. He olivat tulleet koko perheen kera Lego-landiaan ja Köpikseen pitkää viikonloppua viettämään.


Sunnuntaina oli vuorossa Zoo. Viime vuonna kun ei jaksettu kiertää koko paikkaa, niin nyt käytiin tuo jäljelle jäänyt osio läpi. 



Ida kuvussa
Tasmanian devil ei ollut kotona




Thomas ja lapset :)

Pässejä vai mitä näit ny o



Investoin itseeni - ostin piilolinssit. Kesällä kun on kiva pitää aurinkolaseja ettei häikäse, mutta kun pääsee sisätiloihin on vammaista vaihtaa laseihin ja taas toisin päin kun menee takaisin ulos (huom: shoppailussa äärimmäisen ärsyttävää). Olen aiemminkin käyttänyt piilareita, mutta silmäni eivät pidä niistä siinä määrin, että voisin käyttää niitä yhtämittaa 5-8 h kauemmin. Eli nyt painelin eri optikkoliikkeisiin kyselemään hintoja ja laatuja. Kävin Frederiksberg Centerin Thielessä ja Synopticissa. Synopticin palvelu oli niin per**estä, että en olisi ostanut mitään vaikka hinnat olisivatkin olleet kohdallaan (eivät olleet), Thielessä palvelu oli todella hyvää, mutta hinnat edelleen aika korkeita. Kuukauden hengittävät silikonilinssit jopa 380 kr. Seuraavaksi etsin tieni Louis Nielsenille (Suomessa Specsavers). Valitsin mitkä tahansa linssit, hinta oli hyvin edullinen. Minua palveli todella ystävällinen ja avulias myyjä, ja sain tarkastus ajan ja linssit mukaan samantien. Sopimus on siis noihin hengittäviin silikonilinsseihin joita lähdin hakemaan. Niitä voi pitää jopa 7 vuorokautta yötäpäivää. Etuna on se, ettei minun enää tarvitse valita käytänkö linssejä aamupäivän vai iltapäivän, vaan voin huoletta laittaa linssit aamulla silmiin ja ottaa illalla ennen nukkumaanmenoa pois. Louis Nilsen toimittaa minulle nyt kotiin kerran kuukaudessa kaksi paria kahden viikon linssejä + nesteet hintaan 200 kr (27€). Olin äimänkäkenä. Lisäksi tuosta 200 kr:ta 35 kr menee säästöön. Eli jos joskus haluan ostaa silmälasit heiltä, saan vähentää nuo säästämäni rahat hinnasta. Huhhuh.

Viime viikonloppuna kävimme katsomassa Ice Age 4 3Dnä. Oli hauskaa katsoa nelososa englannin kielisillä äänillä, kun on tottunut suomalaisiin huippuhauskoihin hahmoihin. Vieressä istui 3 aasialaisperäistä tyttöä, jotka ääneen toistelivat englanniksi fraaseja + nauroivat elokuvista tuttua aivan käsittämättömän ärsyttävää aasialaista tekonaurua. Siksi jotkut kohdat menivätkin minulta hiukan ohi (esimerkiksi: when you drink water through your trunk, does the water taste like boogers? :D ) kun tekstitykset eivät auttaneet ja ääniä ei kuullut naapureiden tyylikkään käytöksen takia. Siispä kotona vietetyt elokuvaillat kunniaan. 

Sunnuntaina heräsin puoli yhdeksältä leipomaan sämpylöitä ja munkkeja (oi kyllä, luit oikein, munkkeja) ja kymmeneltä olimme jo puistossa nautiskelemassa aamiaisesta. Valmistin lisäksi kesäistä juomaa seljankukkalimpparista, proseccosta, kurkusta, mintusta ja ginistä. Reseptin löysin täältä. Oli kyllä varsin raikasta ja maistuvaa. Nam nam.

Kävimme lounaalla Apropos terassilla Vestebrossa. Ravintola on tasokas ja hinnat kohdillaan, mutta silti salaatistani löytyi muovinpalanen. En pyytänyt mitään hyvitystä, mutta sain salaatin ilmaiseksi. Sanoisinkin, että muovin palasesta huolimatta ravintolasta jäi hyvä maku suuhun. Salaatti oli kyllä todella hyvää, samoin Parisen bøf.

Sunnuntainen brunssi Kongens havessa

Löysin picnicille täydellisiä pieniä askeja, joihin saa juuri sopivasti picnicillä kuluvan määrän aineksia. Ja loppuja ei tarvitse säästää vaan voi painella suoriltaan kuuntelemaan jazzia.

Vielä vähän on jäljellä kesäjuomaa

Jazzia Nyhavnissa


Jazzia Husets Teaterilla, Vesterbro






Keskiviikkona  Thomasin vanhemmat tulivat kylään. Thomas valmisti lasangnen ja minä juustopassion kakun. Ai että, että joskus tuntuu että turhaa sitä käy missään ravintoloissa syömäsä. Vois nähdä useemmin ite vaivaa ja tehdä mailman parasta ruokaa. Siksi onkin kiva saada vieraita ja syyn valmistaa noita herkkuja. Et teretulemast vaa ;)


Torstaina oli vuorossa purjehdusreissu. Löysin Sweet dealista vahingossa kyseisen retken. Yritys ei tee varsinaisesti tällaisia retkiä ja Sweet dealissakaan retki ei ollut päivän tarjouksena. Mutta hyvä että löytyi. Hinta oli kahdelta 300 kr ja hintaan kuului 2,5 h purjehdusta, hedelmiä ja yksi olut. Miehistöä oli vain kaksi miestä, joten matkustajat pääsivät auttamaan purjeiden nostossa ja muissa asiaankuuluvissa toimissa. Retkiä oli useita päivän aikana, mutta koska olen normaalisti neljään asti töissä, valitsin luonnollisesti viimeisen mahdollisen eli 16.30 - ja onneksi valitsin. Koko aamupäivän satoi vettä, mutta kun me astuimme laivaan aurinko alkoi paistaa. Oli täydellinen purjehduskeli ja tunnelma oli lupsakka.
























Purjeveneestä hoksasimme hiekkalinnat. Ja tottakai kävimme katsastamassa gallerian heti rantaan päästyämme. Sisäänpääsymaksu oli 50 kr. Kyseessä on luultavasti kilpailu, joten varmaankin pääsylipun hinta menee voittopottiin. Taiteilijoita oli ympäri maailmaa ja teokset tosiaan olivat taitavasti tehtyjä kuten kuvista näkyy.

















Perjantaina kävimme moikkaamassa töiden jälkeen kotiäiti Sunitaa ja jatkoimme Norrebro Bryghusille kuuntelemaan Jazzia Beatrizin kanssa. Paikka oli niin täynnä, että ahdistus iski ja jatkoimme matkaa Global Copenhageniin, jossa soitti Espanjalainen duetto kitaraa ja viulua. Aivan uskomattoman hienoa musiikkia. Sanoisin, että tarvitaan tietynlainen tunnelma, että tuota musiikkia jaksaa istua rivissä hiljaa kuuntelemassa. Mutta pystyin niin kuvittelemaan itseni Espanjan kuumille kaduille joissa tuo kitara soi. Extempore konsertista matka jatkui erilaisiin latino-clubeihin. Ilta jatkui aamuun asti ja oli hyvin tuottoisa - tavattiin Guatemalalainen matkaopas. Toisinsanoen talvireissuni suunnittelu väliamerikkaan helpottui nyt kummasti. Loistavaa!

Lauantai meni hukkaan johtuen pitkästä perjantaista ja sunnuntai kului urheillessa ja rentoutuessa tulevaa maanantaita varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti